HISTORISK OCH OECONOMISK BESKRIFNING ÖFVER KIELWIÅ SOCHN UTI ÖSTERBOTTENS HÖFDINGEDÖME BELÄGEN, eli Kälviän pitäjänkertomus löytyy Kälviän kirjaston kotiseutukokoelmasta. Kirja on oikeastaan nippu monisteita alkuperäisestä käsikirjoituksesta, jota ainakin Esa Eetu Takalan kierroksen aikaan säilytettiin seurakunnan arkistossa. Takala arveli tutkimuksen kirjoittajaksi kirkkoherra Peithziusta, joka oli Kälviän kirkkoherrana vuodesta 1758 ainakin vuoteen 1765 jolloin Kälviän toinen kirkko vihittiin käyttöön. 1639 rakennettu ensimmäinen kirkko purettiin ja tämä toinen rakennettiin samalle paikalle.

Käsikirjoitus on vanhaa ruotsia ja töynnä koukeroisia kirjaimia, joten sitä on kohtalaisen hankala lukea. Onneksi teos on myös suomennettu, luultavasti Huhtalan Uunon toimesta ja onnistuin löytämään sattumalta kopion tuosta suomennoksesta. Suomennoksen tekijä ei ole samaa mieltä Takalan kanssa kirjoittajan henkilöllisyydestä, vaan pitää kertomuksen tekijänä Simukkalan kappalaisen Martinus Laurin vävyä ja apulaista Elias Niblingiä (s. 1730) Kertomuksen kirjoitusajankohtana Kälviällä suoritettiin isojakoa ja kartoittaja Johan Holstius asui silloin Mikkolassa. Miehet olivat saman ikäisiä. Kuuluivat pitäjän harvaan sivistyneistöön ja todennäköisesti olivat keskenään tekemisissä niin, että Nibling olisi voinut saada Holstiukselta maanmittaukseen liittyvät yksityiskohdat.

1760-luvulla Kälviällä on 94 jakamatonta taloa viidessä kylässä. Kälviänkylällä 45, Ruotsalossa 29, Ullavassa 15, Peltokorvessa 11 (joista tosin kolme, Hassinen, Rita ja Herronen ovat Kokkolan puolella rajaa) ja Välikylässä 9. Lisäksi vuosikymmenen aikana raivataan muutamia uudistiloja, joten talojen lukumäärä Kälviällä kohoaan 106. Väkiluku oli vuonna 1749 1224 henkeä. 1764 väkiluku oli lisääntynyt 1549, vaikka ajat olivat kuulemma kovat ja muutotappiota Kokkolaankin oli 59 henkeä.

Vesimyllyjä on 41, tuulimyllyjä 5 ja sahoja kaksi.

Pitäjässä on 1760-luvulla 304 nevaa, 101 järveä neljä jokea ja 39 puroa. Kirjoittaja pahoittelee pitäjän isäntien haluttomuutta soiden kuivattamiseen, pellonraivaukseen ja teiden kunnossapitoon. Samalla paheksutaan isäntien intoa tervanpolttoon, laivapuiden hakkuuseen ja ylipäätään metsänraiskaamiseen. Taloissa on runsaasti rakennuksia, mm. 3-4 tupaa, 2-3 navettaa lampola, 4-5 riihtä parikymmentä heinälatoa, saunoja jne. Mainitaan taloilla olevan myös tervanpoltossa käytettäviä erämaamökkejä.

Maanviljelijät kylvävät lähinnä ohraa ja ruista sekä hernettä. Myös talojen pihoilla viljellään Valkokaalta, nauriita ja juurikaalia. Kaikki viljelevät tupakkaa omaan käyttöön, sekä humalaa ja hamppua. Pellavaa ei juuri viljellä. Talonpojat osaavat itse takoa järvimalmista tavallisemmat työkalunsa, mutta auroja ja kirveenteriä varten kylässä on seppä. Kunnassa ei ole räätäliä, eikä sepän lisäksi muita käsityöläisiä kuin suutari, joten suurin osa tarvekaluista tehdään itse.

Metsästyksessä pitäjäläiset keskittyvät karhunpyyntiin. Hirvet ovat pitäjässä kuulemma vähissä, mutta peuroja metsästetään jonkin verran. Kirjoittaja kertoo mielenkiintoisen yksityiskohdan peuroista ja väittää näiden olevan itse asiassa lappalaisten laumasta karanneita poroja, sillä usein niiden korvat ovat lovettu. Linnuista mainitaan metsot, teeret, riekot, pyyt, peltokanat, sorsat, kurjet, hanhet ja  joutsenet.