Juckusbergen

Jatkoimme kaupunkibongailuamme ja lähdimme katsastamaan Juckusbergenillä sijaitsevaa mystistä kivilatomusta. Museoportaali osasi neuvoa, että paikalla on noin 25 m pitkä kiviaita, jonka keskivaiheilla on röykkiö. Rakenne sijaitsee luoteeseen päin laskevalla kalliolla. Sijaintikorkeuden perusteella kohde voisi ajoittua jopa vanhemmalle rautakaudelle.

 

Juckusbergen sijaitsee Linnusperän takana ja kätevimmin sinne pääsee Karsobackavägenin kohdalta, tai sitten Köykärinmäeltä alkavaa vaellusreittiä pitkin. Reitti kulkee Karsobackavägenin yli ja jatkaa Juckusbergenin ja Kålabergenin kautta Isokoskelle Perhojoen rantaan.

Kävely tieltä luontopolkua pitkin oli lyhyt ja saavuimme loivasti kohoavalle kalliolle pienen kävelyn jälkeen. Polku oli hyvässä kunnossa, joskin kalliot olivat vielä paikoin liukkaita.

 

Kiviaita kulkee koillis-kaakko suunnassa pitkin kallion korkeinta kohtaa.

Itse kohteemme kohosi Juckusbergenin korkeimmalla kohdalla, eikä näyttänyt erityisen salaperäiseltä. Kiviaita oli matala ja paikoin sortunutta rakennelmaa peitti sammal ja jäkälä. Röykkiö, joka sijaitsi aidan keskivaiheella, oli myös matala, eikä sekään näyttänyt erityisen hohdokkaalta muinaisjäännökseltä. Silti ajatus siitä, että joku on ehkä tuhat vuotta sitten päättänyt kasata kiviaidan kalliolle, kauas kaskimaista on huima. Röykkiö näytti koskemattomalta ja sain heti itseni kiinni ajatuksesta, että jos siitä muutamaa kiveä nostaisi, niin mitähän sieltä alta oikein löytyisi? Tietenkään en ruvennut kivikasaa kaivelemaan, mutta kävi mielessä, että olisi mukava kuulla, jos joku arkeologi joskus röykkiötä penkoisi, että mitä se oikein pitää sisällään?

Sain röykkiöstä vain huonon valokuvan.

Lähdimme jo jatkamaan matkaa, kun huomasin terävän pystykiven röykkiön eteläpuolella. Kivi saattoi olla ihan vain polulta pois kieritetty kivi, mutta jokin siinä pisti silmään. Katselin sitten ympärilleni ja kiviaidan koillispään molemmilla puolilla oli maassa pari saman kokoista lohkaretta maassa kyljellään. Entisiä pystykiviä maahan kaatuneina?

Pystykivi

 

Ja ne maahan kaatuneet?

 

Jatkoimme matkaa vaellusreittiä pitkin, kohti Isokoskea, mutta metsä loppui ja jouduimme tarpomaan hakkuuaukon yli. Hakkuun toisessa laidassa oli vetelämpi kohta ja polulla oli pitkospuut pitämässä kenkämme kuivana. Kohta pääsimme taas kallioisempaan maastoon ja kyltistä huomasin päässeemme Kålabergenille. Joimme hieman vettä ja istuskelimme kalliolla. Ilma oli kalsea, eikä ajatus Perhojoelle kävelystä enää oikein innostanut ketään, vaan päätimme seikkailla kalliolla risteileviä polkuja pitkin takaisin autolle. Päätös oli hyvä, sillä tulimme sattumalta osuneeksi myös Kålan montulle. Paikka vaikutti oikein hienolta ja kuulimme koiran ulkoiluttajalta, että tuossa kallioon louhitussa montussa on hyvä ja kirkas uimavesi. Monttu on kuulemma kuitenkin syvä, eikä varsinaisesti sovi pikkulapsille.

Kålan monttu

 

Tästä meni hienot kiviportaat jäälle asti.