Veikkaisin että melkein kaikki Kälviäläiset ovat saaneet ensikosketuksensa muinaismuistoihin juuri Kalliojärvellä. Muistan kuulleeni tarinoita kalliojärvestä jo pikkupoikana mutta pääsin itse paikalle vasta omien poikieni kanssa. 

Mehtiä pitkin paikalle pääsee toki mistä vain, mutta ensikertalaisen kannattaa kävellä Kettuharjuntieltä Heininevaa vastapäätä olevalta soranottopaikalta. Samaisella paikalla näyttäisi muuten sijainneen ennen muinoin suurehko muinaismuistokeskittymä, joka kuitenkin on soranotossa tuhoutunut. Huhtalan Uuno oli ehtinyt sen vielä ulkomuistista piirtämään, mutta kuusi vallia seitsemästä oli soranottaja ehtinyt myllätä. Yksi vallinpätkä pitäisi vielä olla tallella, mutta en sitä Kalliojärvelle kävellessä huomannut. En tosin kovin aktiivisesti sitä etsiskellytkään.

Motonuria risteilee männikössä useampiakin ja onnistuimme kiertämään ensin Saarijärven toiselle rannalle, ennen kuin tajusimme olevamme menossa aivan päinvastaiseen suuntaan. Palasimme takaisin ja löysimme kuivahkon traktoritien joka johti hakkuulle Saarijärven eteläpuolella. Hakkuun takana alkoivat avokalliot, jotka kiipeilymaastona kiinnostivat erityisesti perheen pieninpiä. Hetken kiipeiltyämme lähdimme etsiskelemään sitä järveä.

Leukun metsästysmajan takaa lähtevää polkua olisi kuulemma myös päässyt järvelle, mutta kuulin että polku on paikoin aika märkä, enkä halunnut kanniskellä kainaloita myöten uitettua junioria hartioillani koko matkaa, joten valitsimme kuivemman polun.

Kiviröykkiöt löytyivät avokalliolta aivan järven rannasta. Kasoja oli selvästi kaiveltu ja muinaismuistojen turmelemisesta varoittava kyltti oli paikalle pystytetty, vähän kuin liian myöhään. 

Museoportaalin mukaan siis pronssikautisia hautaröykkiöitä.

Kameran läpi katsottuna röykkiöt ovat melkoisesti latistuneet, mutta paikanpäällä ne näyttivät kyllä hienoilta.

Kolmoskohde, noin 150 metrin päässä ensimmäisistä röykkiöistä jäi meiltä tutkimatta, mikä oli harmi. Kotona lueskelin Saaren Antin päiväkirjoista jotain tuosta kolmosröykkiöstä joka jäi kutittelemaan mielikuvitusta. Pitää varmaan palata paikalle joskus sitä varta vasten katsomaan. 

Järvi vaikutti hienolta, oikein koskemattomalta erämaajärveltä ja sininen laavu nuotiopaikkoineen oli myös oikein toimivan tuntuinen. Roskaa vain oli maastoon jäänyt edellisiltä retkeilijöäiltä vähän turhan paljon. Teki heti mieli tulla joskus yöksi tuohon laavulle. Olisi hieno myös viskellä vähän supermagneettia tuohon järveen ja katsoa nouseeko sieltä kasakan miekkaa tai manttelin nappeja. Tarinahan kertoo jonkun Kälviän isännän kohdanneen yksinäisen kasakan isovihan aikana juurikin näillä kalliolla ja upottaneen sitten vainolaisen tuohon lampeen.