Esa Eetu Takalan vuonna 1896 julkaisema tutkimus ”Muinaismuistoja Pietarsaaren kihlakunnan suomalaisesta osasta”  huomioi tämänkertaisen kohteemme, mutta koska kirja on kohtalaisen harvinainen ja sen lainaaminenkin melkein mahdotonta, oli minun tyydyttävä Tuomas Pohjanpalon referaattiin samasta tekstistä. Pohjanpalo julkaisi lyhennelmän Takalan tutkimuksesta Kokkolan suojeluskunnan lehdessä vuonna 1931.

”Ullavaan menevän tien varrella ovat Tikkasen talot. Täällä kerrottiin, että talosta länttä kohti, noin 8 km on Mustalammin seuduilla Veneharju ja vähän edempänä siliäkallio, joilla olisi kivikasoja 4-6 m läpim. ja noin 0,5 m. korkuisia, mutta T. ei saanut paikanpäälle opasta.”

1981 Vaasan seutukaavaliitto tilaa tutkimuksen Kälviän muinaismuistoista ja sen suorittaa Hannu Kotivuori ja Jyri Saukkonen. Kohteita luettelossa on 53. mutta kaikki eivät ole kiinteitä muinaisjäännöksiä vaan osa on myös esinelöytöjä. Kohteemme Veneharju mainitaan luettelossa.

Paikkakuvaus on vuoden 1981 inventoinnissa huomattavasti tarkempi, kuin Takalan kuulopuheeseen perustuva ja röykkiön korkeuskin on kasvanut metrillä. Nyt sen mitoiksi ilmoitetaan 10 x 10 x 8 m ja korkeudeksi 1,5 m. Myös kuoppa röykkiön keskellä kuvataan metrin syvyiseksi. Tosin röykkiötä pidetään rautakautisena, minkähän takia?

Kymmenen vuotta myöhemmin Ullavalainen amatööriarkelogi saapuu paikalle tutkailemaan Veneharjua. Häntä kiinnostaa mistä harju on saanut nimensä ja kiviröykkiötä pähkäillessään hän havaitsee ensimmäiset asumuspainanteet sen lähistöllä. Yksi painanteista on n. 20 metriä pitkä ja veneen muotoinen, joka ehkä selittäisi harjun nimen.

Antti Saari tekee useita matkoja lähiseudulle ja löytää käsittämättömän määrän muinaismuistoja Kälviän, Kruunupyyn ja Ullavan metsistä. Veneharjulle hän palaa useaan otteeseen ja löytää neljä suurta asumuspainannetta ja näiden raivatut piha-alueet, sekä kivistä raivattuja polkuja jotka johtavat veneenvetourille.

Kohteen läheltä Saari löytää myös merkillisen kivilatomusten linjan, joka näyttää jonkinlaiselta muinaiselta rajalinjalta. Satojen löytämiensä kohteiden joukossa Veneharju muodostuu Saarelle erityisen kiinnostavaksi. Hän esittää teorian, jonka mukaan kyseessä olisi muinainen hiisi.

Saaren löytämät asumuspainanteet merkitään museoviraston rekisteriportaaliin, kuten myös maininta polusta ja veneenvetourista, joita tutkijat eivät maastosta kuitenkaan löydä. Sitten sattuu onnettomuus. 2007 maastossa suoritetaan avohakkuu ja hakattu metsänpohja äestetään. Kolme vuotta myöhemmin tuhotyö havaitaan ja tapahtumista kirjataan surullinen raportti. Osa asumuspainanteista, raivatut piha-alueet ja polut, veneenvetourista puhumattakaan häviävät maastosta. Kolme asumuspainannetta pelastuu tuholta, samoin röykkiö. Surullinen raportti havainnollistavine kuvineen löytyy osoitteesta: http://kulttuuriymparisto.nba.fi/netsovellus/rekisteriportaali/raportti/read/asp/hae_liite.aspx?id=107188&ttyyppi=pdf&kunta_id=272

Olemme siis ainakin 7 vuotta myöhässä saapuessamme paikalle 3.3 2014. Nousemme harvahkolle mäntykankaalle Kämppäkankaan suunnasta ja toivon salaa, että muinaismuistot löytyisivät kankaalta. Käymme Villen kahvittelupaikalla ja kuuntelemme teeriparven pulputusta suolta. Maisemat ovat huikeat ja parin kahvikupillisen ja pillimehun jälkeen kiipeämme harjun korkeimmalle kohdalle. Kiviä on joka puolella, mutta hento lumipeite kätkee näkyvistä pienemmät kuopat, emmekä ole varustautuneet gps:llä, jotta osuisimme tarkalleen oikeisiin koordinaatteihin. Kannan nuorinta tutkimusmatkailijaa hartioillani ja yritän olla kompastumatta kivisessä maastossa. Ensimmäiseksi saavumme rajalle. Huomaamme pari huteraa latomusta, joissa yksittäinen kivi on nostettu vähän isomman kiven päälle. Näitähän on nähty metsissä pilvin pimein, mutta nämä latomukset ovat suorassa linjassa ja mielikuva rajalinjasta muodostuu hetkessä. Rajalinja on huolella kasattu, mutta Antti Saaren teoria siitä, että kivilatomukset rajaisivat muinaismuistokohdetta, vaatii kyllä sulattelua.

Kivilatomukset kulkevat nimittäin kiinteistörajan suuntaisesti ja päättyvät suorakulmaiseen latomukseen aika lailla samassa kohdassa, kuin kiinteistörajakin. Harmi. Olisin mielelläni pitänyt rajalinjaa jonakin maagisena merkkinä joka erottaa pyhän ja profaanin. Onhan mahdollista että rajalinja on vuosisatoja vanha ja maanomistus on selvyyden vuoksi ratkennut jo olemassaolevaan merkkiviivaan, mutta teoria on köykäinen.
 

Kuvaan silti rajamerkkejä, koska yleensä rajalinjat on hakattu maastoon selviksi linjoiksi ja vahvistettu parilla pystykivellä. Nämä latomukset ovat parhaimmillaan kymmenen metrin päässä toisistaan, eikä hakattua rajalinjaa näy metsässä. Rajan nurkkauksesta löydämme pirunpellon, jossa on kuoppia ja pieniä latomuksia. Nousemme ylemmäs harjulle ja löydämme röykkiön, sekä sen viereen pystytetyn kyltin.

 

Asumuspainanne numero 2 olisi ihan lähellä röykkiötä, mutta emme havaitse sitä. Lohduton avohakkuu röykkiön eteläpuolella pistää silmäämme ja huomaamme hakkuuaukioon jääneen hennon männikön. Kokemuksesta arvaan että avohakkuuseen jätetty pieni rykelmä ohuita mäntyjä voi merkitä muinaismuistoa, jonka motokuski on jättänyt parturoimatta. Kävelemme siis hakkuun poikki männikköön. Perillä meitä odottaa hyvin sammaloitunut asumuksenpohja ja pilalle äestetty pihamaa polkuineen. Olemme löytäneet asumuspainanne kolmosen. Asumuspainanne ykkönen olisi jossain lounaan suunnassa, mutta emme edes älyä etsiä sitä.

Metsäkoneen jäljet ovat selvät, mutta äestämisen jälkeenkin kiviä on merkillisen suorassa linjassa. Asumuspainanteen luoteispuolella on oviaukko ja oviaukon edessä, noin 15 metrin päässä siitä on selvä pystykivi, joka on äestyksen voimasta hieman kallellaan.

Paluumatkalla törmäämme jälleen rajalinjaan ja nyt alan kuvitella, että ehkä raja onkin hieman syvemmällä metsässä, kuin karttaan merkitty kiinteistöraja, mutta saatan kuvitella. Kotona tarkistan vielä karttapaikasta rajan ja yllätyn. Rajalinja näyttäisi menevän tarkalleen hakatun alueen reunassa ja löytämämme kivistä kasattu haamuraja kulkee kyllä selvästi metsässä. Kiinteistörajan suuntaisesti mutta arviolta sata metriä liikaa itään, ollakseen osa kiinteistörajaa. Tuo pitänee tarkistaa oikeasti gpssän kanssa. Ehkä Saaren Antin teorioissa saattaisi olla perääkin?

Rajakiviä?

Villen kaffipaikka...

Otso bongasi karhunmuotoisen seitakiven, tai sitten se oli vain sopiva möhkäle jolle kiivetä.

 

Koordinaatit.

Ja lintuperspektiivi. Kiinteistöraja noudattaa hakkuun reunaa. Musta piste hakkuun itälaidassa on asumuspainanne n. 3. Kivilatomusten linja kulkee metsässä kiinteistörajan suuntaisesti varmaan 100 - 150 metriä rajasta. Pitänee käydä paikanpäällä toisenkin kerran ja ajan kanssa. Muut asumuspainanteet ovat vielä löytämättä ja tuota "rajalinjaakin" pitäisi vielä tuumailla. Myös Takalan mainitsemat siliäkalliot sijaitsevat jossain tuolla hakkuun toisella puolella.