Ajelin kohti Ullavaa ja äkkäsin tienvieressä kyltin Pakopirtintiestä. Muistin joskus näitä piilopirttejä tutkiessani lukeneeni pakopirtin kankaasta ja kartalta olin pirtinkin bongannut. Jarrutin ja käänsin auton takaisin. Ajelin kuoppaista metsäautotietä kohti pakopirtinkangasta, kunnes korkean soraharjun kohdalla huomasin jonkun omituisen kivikasan harjun laella.

Kipusin harjulle ja huomasin harjun lakea peittävän muinaisrannan. Pirunpellossa näkyi useita kohtalaisen suuria kuoppia ja joku oli arvatenkin paljon myöhemmin kasannut hienon kivitornin kuoppien viereen.

 

 

Kotona luin että Saaren Antti oli käynyt kuopat bongaamassa jo 1991 ja samalla löytänyt tieleikkauksesta muutaman kvartsisirun. Seitsemän vuotta myöhemmin Antti oli palannut löytöpaikalle ja penkonut ojanpenkkaa uudelleen. Tällä kertaa onni oli ollut vielä suosiollisempi ja Antti oli löytänyt jonkun kvartsin palasen jonka oli tulkinnut työkaluksi. Museoportaali vaikenee kuopista pirunpellossa, mutta mainitsee asuinpaikkalöydöksi nuo Antin löytämät kvartsit.

Ajelin eteenpäin kohti Pakopirtinkangasta ja kankaalla huomasinkin kämpän. Paikka vaikutti hyvin hoidetulta ja jotenkin ujous iski, niin että kävin vain pihalta näppäämässä valokuvan, mutta en uskaltanut sen lähemmäs kolistelemaan. Harmi että oli jatkettava matkaa, koska myöhemmin kartasta katsoin että paikalla on muutenkin mielenkiintoista maastoa, jota olisi voinut tukia.

Antti oli löytänyt päiväkirjojensa mukaan useita erilaisia kiukaan raunioita. Yksi oli kuulemma kuulunut vanhalle jo maatuneelle pakopirtille ja toiset ehkä entisten tervapirttien kiukaita. Alueella on useita tervahautoja, kaksi järveä, Vesi-Lapinjärvi sekä soistuneempi Valkiajärvi ja Pakopirtinkankaasta koilliseen löytyy Sikokallio niminen avokallio alue, josta varmaan voisi löytyä kivikasa poikineen.

Pitänee palata jonain päivänä takaisin.